torstai 28. helmikuuta 2013

Midnight doesn't last forever






Salut! Pakko näin heti alkuun sanoo, et ihan sairaan ihanaa ku on jo melko pitkään valosaa. Tiistaisinkin kun meillä on pitkä päivä ni koulun jälkeen on vielä valosaa. Nyt täällä mun huoneessaki on ihanan kirkasta. 
Tänään on ollu ihan normi päivä. Tai no heräsin pitkästä aikaa ilman pommiin nukkumista. Koulussa oli ranskaa, matikkaa, saksaa ja kemiaa. Ah j'adore näitä jaksoja missä on pelkästää lukuaineita...
Nyt ajattelin kattoo jotai vaatteit kesäks ja sit illalla on treenit. Sunnuntaina on taas näytös ni treenataan varmaa aika paljon viime kauden koreoo. Liina tulee kans ehkä meille yöks tänää. En tiiä vielä, mutta oottelen tietoa häneltä. À prochaine fois! 

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

It will be clean when u get back!











Excuse-moi. On vähän kestäny näitten Levi kuvien laittaminen. Lauantaina ja sunnuntaina meidän joukkueella oli esitykset Skanssissa. Molemmat meni hyvin ainakin siihen nähden, että tehtiin sarja vähintään puolet pienemmässä tilassa kuin normaalisti. Allu oli meillä yötä vielä lauantai-sunnuntai välisen yön, koska hänen perhe tuli vasta sunnuntaina.
Tosiaan siis Levin matka oli erittäin onnistunut ja todettiin Allun kanssa heti kun päästiin tänne harmaaseen Turkuun, että mennään takaisin. Naurettiin ja "tanssittiin" koko viikko. Kyllä me sitten tietty laskettiinkin ja siellä oli kyllä hyvät rinteet! Ja oon ylpee ittestäni ku laskin maailman cupin. Kaksi kertaaki, enempää en sitten ehtinytkään vaikka oli tarkotus mennä se vielä ennen kuin lähdetään. Saatiin myös viimeisenä iltana/yönä loistava idea (tai no okei ehkä se oli mun idea...) kiivetä eturinne ylös. Se oli oikeesti yllättävän vaikeeta varsinkin kun oli liukkaat kengät.
Otsikko on vähän inside, mutta älkää siitä välittäkö.

Tiivistettynä viime viikko:

 ♥ Naurua   hyvä ystävä ja nyt entistä parempi   huskyja   kylpylä   keilausta   ilmakiekkoa   ruokaa (ja paljon etenkin viimesenä iltana)   laskettelua   tanssimista   musiikkia   elokuvia   junamatkat (lähinnä negatiivista kiitos vr:lle)   tuttujen välttelemistä ja tapaamistakin   ja lisää musiikkia! 

perjantai 15. helmikuuta 2013

Going to LEVI!



Tulin nopeesti postaamaan vielä pakkausten keskeltä, sillä seuraavaan kertaan on vähintään viikko aikaa. Tosiaan juna lähtee 21.05 Rovanniemelle ja sieltä me jatketaan bussilla sitten Leville. Ja menen siis Alexandran eli Allun perheen kanssa. Takaisin mä ja Allu lähdetään ens perjantaina ku meillä on lauantaina ja sunnuntaina tanssinäytökset. Viikon ajaksi on kaikenlaista suunniteltu, mutta en kerro niistä sen enempää. Kuulette sitten kun tuun takaisin, että mitkä toteutu.
Tosiaan jalkojen kuvaaminen heti sen jälkeen, kun olin raa'asti vetänyt koneella karvat juurineen irti, ei ollut hyvä idea. Ellei sitten tykkää täplikkään kirjavista sääristä, höystettynä puna, sini, keltaisilla mustelmapolvilla.
Ja ah, rakastuin noihin söpöihin kuvakkeisiin, mitkä löysiin iPhoneen! 
Ps. Sillä välin kun en postaile mun tekemisiä voi seurata instagramista. So please, follow ttaratuulia!

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

So what's up baby?







Moikka! Viikonloppuna ei ollut mitään ihmeellistä ohjelmaa. Olin vain isän luona ja leikin pikkusiskon kanssa. Maanantaina oli urheilupäivä. Aamulla menin Liinalle ja sieltä mentiin Hirvensaloon laskettelemaan. Ei yhtään oltu katkeria, kun aina aikaisemmin ollaan menty Sappeelle ja muutkin koulut menevät Himokselle... No mutta maanantai oli silti hyvä päivä.
Tänään oli joku oikein väkisin keksitty kulttuuripäivä. Yläkoulun oppilaat jaettiin kuuteen ryhmään ja jokainen ryhmä kävi kahdessa paikassa. Me päästiin Liinan ja Marian kanssa onneksi samaan ryhmään ja me käytiin Tuomiokirkolla ja Linnateatterilla. Tosin käytiin siinä välissä myös kirjastossa pyörähtämässä, kun mä palautin muutaman kirjan.
Nyt pidetään taas vaihteeksi Liinan kanssa Gossip Girl maratooni. Ihan kuin ei oltais tässä useamman kerran viime aikoina...

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

But with you, I can feel again






Salut! Päätin laittaa iPhone kuvia, kun niitä on nyt paremmin kuin kameralla otettuja. Sori pärstäkuvapainotteisuus. Päätin tänään taas tunkea rippimekon housuihin ja käyttää sitä paitana. Se toimii niin kivasti näin. Tänään oli viimeinen koe ja nyt voi onneksi vähän hengähtää. Eikä oo edes pitkä aika hiihtolomaan! Mais maintenant je vais faire un chocolat chaud eli teen ittelleni nyt kaakaon ja katson rästiin jääneet ohjelmat. Bisous! 

maanantai 4. helmikuuta 2013

Saying if you see this girl can you tell her where I am








Pakko sanoo heti alkuun, että mulla oli taas Liinan kanssa tosi kiva viikonloppu! En selviäis ilman häntä! 
Perjantaina tehtiin äidin kanssa sushia. Tehtiin katkarapu-, surimi- ja lohitäytteillä. Mun suosikki oli katkarapu. Lauantaina käytiin äidin kanssa päivällä Skanssissa ja iltapäivällä lähdin keskustaan tarkoituksena ekaks nähdä Maria ja hakea leffaliput ja sitten mennä syömään ja Liina ilmestyis sinne ja sitte leffaan. Näin ei nyt ihan tapahtunutkaan ku Liina oli varannu meiän liput väärälle päivälle. XD Piti sitte kattoo uudet paikat ja siihen myöhäsempään aikaan ei ollut enää, joten todettiin, että otetaan liput puolen tunnin päästä alkavaan. Soitettiin sitte Liinalle, että nyt on plan B. Me mentiin Marian kanssa Robert'siin odottamaan Liinaa ja Maria söi caesarsalaatin. Onneksi mä olin syöny vähän tuntia ennen ja Liina tuli tuttujen luota ja oli syöny, joten syömisen väliin jättäminen ei sitte haitannu niin paljon. Ja tosiaan oltiin katsomassa se Unelmien pelikirja. Ihan hyvä se oli, mutta en olis pitäny siitä yhtään niin paljon jos siinä ei olis ollu Jennifer Lawrencea. Vähän se oli osittain sekava kun kaikki vähän välii vaan huusi päällekkäin.
Liina tuli meille leffan jälkeen yöks ja pidettiin vähän girls nightii ja katottiin Gossip Girliä melkeen koko yö ja sitte tietysti juteltiin kaikkea. Sunnuntaina meiän oli pakko tehä nopeesti se yks esitelmä ja siitä tuli kyllä aikast huono ku ei jaksettu keskittyy sitten pätkän vertaa... Käytiin myös ulkona koirien kanssa ja sitte katsottiin vielä meillä pari jaksoa GG:tä.
Liina lähti seitsemän aikaan ku mun piti ruveta lähtemään treeneihin. Treenit meni mun kohdalla ihan hyvin, paitsi hyppyjen kohdalla... En saanu jalkoja yhtään auki.
Nyt pitäis vähän lukea ranskaa ku on se koe tulossa. C'est pas chouette! 

lauantai 2. helmikuuta 2013

13 days until Levi!



Päätin nyt tulla vain nopeesti päivittelemään ennen kuin lähden Liinan ja Marian kanssa syömään ja elokuviin. Pahemmin ei kuvia löydy ainakaan muokattuina, ni tässä pari vanhaa.
Tosiaan pahin koeviikko on nyt takana, enää on ranskan koe jäljellä. Opettajaki sanoi tosi rohkasevasti että siitä tulee sitten tosi vaikea... Ja huomenna olis sitte tarkotus Liinan kanssa tehä yks esitelmä.
Löin eilen hiihtoloma suunnitelmat lukkoon ja lähen yhen kaverin kanssa (=Allu) Leville! Ehdotin että mentäis laivalle tai jotain, mutta hän sitten että jos lähtisin heiän perheen kanssa Leville. Ei noita vaihtoehtoja voi ees verrata keskenään. Haha!
Nyt meen keräämään tavarat ja lähen keskustaan. Bye bye & see ya!